2. joulukuuta 2014

Saippuakauppias

Voihan sitä jo kesällä miettiä joulua? No syksyllä ainakin. Mietin silloin, jaksanko tänä jouluna tehdä tuotteita myyjäisiin vai vain lahjaksi.

Ajatus lähti tuoksuvadelmapensaasta, jossa oli tuoreita pieniä lehtiä vielä syyskuussa. Ne piirtyivät saveen aika kauniisti, joten tuloksena syntyi muutamia saippuakuppeja, teesiivilän alusia tai jotain vastaavaa.

Jostain syystä kaapista löytyi myös saippuamassoja ja niistä muotoilin maitotölkissä kahvisaippuoita. Tuoksuu hyvälle ja hieroo hauskasti kämmeniä. Ja olihan kokonaisuuteen tehtävä pesukinnaskin, virkaten juuttinarusta muutamassa hetkessä.





                    Näillä eväin joulumyyjäisiin ja ehkäpä joku saa myös lahjaksi, terkuin Suska.

Ps. Mietin pitkään, teenkö blogiin joulukalenterin, kuten niin moni on tehnyt ja päätin, että tässä kohtaa löysään hieman. Saatan päivittää hieman useammin ajatuksia kohti joulua, mutta fiiliksellä mennään. Sain kyllä omalta äidiltäni sellaisen ihan perinteisen kuvakalenterin ja tänään tonttu syötti hevoselle porkkanaa.

6 kommenttia:

  1. Juurikin tänään puhuttiin saippuanteosta ja tädää; Suska ehti jo tehdä! Tietysti.
    En ole vielä ehtinyt perehtyä saippuan saloihin, mutta sekin aika koittaa vielä. Muistan kuinka mummo teki syksyisin saippuaa ja sain katsella vieressä saunan vesipadassa tekeytyvää saippuamassaa. Onneksi nämä nykyisin käsin tehtävät saippuaat ovat niin moninaisia tuoksuiltaan, ominaisuuksiltaan ja muodoiltaan. Semmoisia on kiva ostaa ja antaa/saada lahjaksi ja yhdistellä mukaan vaikka tollasia upeita keramiikkajuttuja.
    Olenkin myös tähän asiaan hullaantunut hupsu. Kiitos taas Suska!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikaisin kyllä ihan ronskisti valmiilla saippuamassalla enkä ole koskaan vielä keitellyt massoja. Mutta esim mikkeliläisellä kirjailija Mari Möröllä on aivan ihania saippuoita...

      Poista
  2. Tosi upeat aluset ja saippuat myös! :)

    VastaaPoista
  3. Voi iiiki, miten upea tuo savityö. Aloitin tänä syksynä savikurssin ja ei kyllä ihan tuollaista jälkeä synny ;O)

    VastaaPoista
  4. Hei Satu, tuoksuvadelma nuo kuviot on tehnyt eli kaulin tuoreen lehden saven pintaan, leikkasin reunat, kuivatin, hioin ja lasitus nyt sattui kerrankin onnistumaan. Kiitos vain!

    VastaaPoista