9. joulukuuta 2014

Tonttuillaan

Hiljalleen sitä pitäisi alkaa tonttuilemaan, jos meinaa jotakin saada aikaiseksi. Koivulassa hääräilee vain tämä yksi tonttu, eikä niitä ylimääräisiä asetella ainakaan kuusenkoristeiksi.

Hauskojahan tontut ovat ja tuovat joulun, mutta eivät kuitenkaan koristeina mulle ihan välttämättömiä. Ja sen verran pitää heti pyörtää puheita, että ulkosaunastamme löytyy jopa viisi tyttärien tekemää tummanruskeaa savitonttua. Mutta pitäähän saunassa olla omat tonttunsa tai ainakin yksi, että hyviä löylyjä riittää.

Että tonttuillaan nyt sitten askartelun merkeissä. Ohessa pari erilaista mallia, joita lapset ovat tehneet mummille koristeiksi.

Ihan pienetkin lapset jaksavat keskittyä askarteluun, kun malli ei ole monimutkainen. Näihin tonttuihin tarvitset lyhtykynttilän hylsyn, ohutta punaista huopaa, valkoista ja harmaanruskeaa huovutusvillaa, sakset, liimaa ja vedenkestävän tussin.

Leikkaa huovasta hylsyn mittoihin sopiva hattu ja liimaa muotoonsa. Liimaa villaa tukaksi ja parraksi hylsyn ympärille ja sitten hattu päähän. Leikkaa ja liimaa punaisesta huovasta nenä ja piirrä tussilla silmät. Tämän vaiheen voit tehdä myös ihan ensimmäisenä.



Ja sitten muutaman vuoden päästä, kun neula osuu muuallekin kuin sormeen, voi kokeilla neulahuovutusta. Jannika huovutti eräänä jouluna tällaisia tonttuja joulupaketteihin.

                                                     Valoa päivääsi, terkuin Suska.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti