2. tammikuuta 2015

Koristeet pois pizzan voimalla

En sitten jaksanutkaan odottaa loppiaiseen. Pakko oli siivota joulu pois, lähes viimeistä koristetta myöten. Makuuhuoneen ikkunaan jätin vielä valokranssin ja keittiöön yhden tähtivaloketjun pimeitä talvi-iltoja valaisemaan.



                                  Kanelit ja tähtianikset saavat jo odottaa seuraavaan jouluun.


Joulun alla sopivaa naulaa etsiessä löysin rasian, jossa oli magneettisanoja. Muistatteko niitä jääkaapin ovessa pidettäviä sanoja joko kauppalistoja tai rakkaudentunnustuksia varten? Kun tarpeeksi pyörittelin sanoja pöydällä, sain niistä joulurunon tai sen tapaisen pyhiksi jääkaapin oveen. Hyvästit sanottiin sillekin.

Iltapäivästä pyörähdettiin tyttöjen kanssa lähikaupungissa aleostoksilla ja takaisin ajellessa olikin niin nälkä, että näköä haittasi. Saattoi se olla vesisadekin, mutta kotona tehty pikaruoka oli tänä iltana paikallaan.

Olin puhunut lopun kinkun hyödyntämisestä pizzaan. Suunnittelin myös tekeväni ihanaa punajuuripizzaa Mari Moilasen ohjeella, joka löytyy hänen Jotain maukasta -ruokablogistaan, mutta tytöt olivatkin nälissään eri mieltä.

Sitten suostuin sellaiseen, mitä en olisi ihan heti itsestäni uskonut: että pizzat tehdään pikaisesti valmiiden pakastepohjien päälle. Minä, joka olin ollut nuorena töissä Tennispalatsissa sijainneessa suositussa pizzeriassa ja joka olen ihan ärsyttävän tarkka kyseisen ruokalajin pohjasta. No, tytöt tekivät pizzan minullekin.

 
Pizzastani löytyi sen joulukinkun ohella sipulia ja valkosipulia, ananasta ja artisokan sydämiä sekä erilaisia juustoja. Päälle paljon villirucolaa paistamisen jälkeen. Maut sopivat hyvin yhteen, namskis ja kiitos vain, mutta pohja oli karmea.

Jos nuoret tekevät itselleen kyseisiä välipaloja useinkin opiskelupaikkakunnillaan, on minun tehtäväni kyllä tarjota jotakin paljon parempaa. Omilla tai muiden ohjeilla ja ideoilla, terkuin Suska.

2 kommenttia:

  1. Onpa sinulla aivan ihastuttava blogi, joten liityn lukijaksesi. Olen täällä jonkun kerran käynyt katsomassa jo aiemminkin ja ihania juttuja olet tehnyt. Ihastuin niihin tekemiisi himmeleihin. Ne ovat todella kauniita. terv Liisa P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Liisa ja tervetuloa mukaan! Katsotaan, miten suht uusi blogini tässä kuluvan vuoden aikana muotoutuu, toivottavasti lukijoille mieluisaan suuntaan.

      Poista