9. kesäkuuta 2014

Ystäväni huvimajassa

Helsingissä ja Espoossa asuessa lehtijuttujen stailaukset ja muut kuvausjärjestelyt hoituivat helposti. Oli pr-toimistoja, joista sai kuvauslainoja ja yritykset ymmärsivät tuotteidensa saaman mainosarvon. Harvassa oli sellainen putiikki, josta ei saanut rekvisiittaa lainaksi.
No hieman toisin on nyt, vähän kauempana ostoskeskuksista ja kivoista kauppakaduista, joissa tuli poikettua myös huvikseen. Pienen jutun vuoksi en viitsi tilata tuotteita kotikonttoriin, vaan totean, että onneksi on keräilyä harrastava ystävä.



Kun mietin kuvia ja tarvitsemaani rekvisiittaa niihin, soitan Merjalle, rakkaalle lapsuudenystävälleni. Jos häneltä ei löydy tarvitsemaani, löytyy jotakin parempaa. Kaikkea kaunista keräilevä kirppishai on myös taitava tee itse -nainen, jonka kädentaidot muokkaavat romuista monenlaista kivaa.



Pienesineiden tuunailun ohella Merja entisöi huonekaluja ja hoitaa puutarhaa vapaa-ajallaan. Hän löytää kirppareilta aarteita, vaikka olisin mukana, enkä näkisi mitään erikoista yhdessäkään pöydässä.

















Nyt vien teidät pienelle kierrokselle Merjan luo Hupihönniksi nimettyyn huvimajaan sekä
muutamalla kuvalla puutarhaan. Huvimaja esiteltiin jo vuosia sitten Meidän Mökki -lehdessä Ritva Tuomen kuvin, mutta sen sisustus on sen jälkeen muuttunut aika lailla. Myös puutarhassa on paljon uutta.



Asetelmat ovat runsaita ja niissä on paljon katseltavaa. Harmoninen yleisilme syntyy yhtenäisistä värivalinnoista. Tämä hylly on näkynyt mun ja Ritvan kirjassa Luonto sisustaa, jonne Merja teki lasilyhtyjä.








Huvimajassa on mukava ruokailla sateella ja nukkua helteellä. Siellä on sähköt sekä ihana pieni
valurautainen uuni, joka tuo lämpöä syksymmällä.


 
 
Merjan kädentaitoja on näkynyt parissa edellisessä mun ja Ritvan kirjassa sekä joissakin lehtijutuissa.


 
 
Huvimajassa on myös ihana keittiönurkkaus ja lukuisia kauniita astioita, joita toki myös käytetään.




                                                  Keräilijän aarteita ikkunalaudoilla.


 
 
Lapsenlapsia odotellessa.



                      Kesävieraat saavat makoisat unet levitettävällä rautasohvalla huvimajassa.


 
 
Itse tehty maitokoppi varastoi puutarhatyökaluja.
 

 
 
Veljekset kisailevat
 
 

                               Kesäkeittiön uusin tulokas on paikalla muurattu pizzauuni.


 
 
Kierrätysmateriaaleista tehty kasvihuone on ollut joskus Viherpihan kierrätysjutussa.
 



                             Ulko-olohuoneissakin voi olla tauluja. Tämä herkku löytyy terassilta.




                                Seuraava Merjan projekti odottaa pihan sisäänkäynnin luona...



                                                                   Kiitos ystävälle!
                                                                     terkuin Suska

2 kommenttia:

  1. Upeita kuvia! Ihastuin erityisesti tuohon keittiönurkkaukseen - mäkin haluaisin tuollaisen vaikka mökille. Terkkuja ystävällesi Merjalle, ihania ideoita!

    VastaaPoista