3. syyskuuta 2014

Sormet hillossa

Juuri kun ajattelin tulevan kirjan oikolukemisen jälkeen heittäytyä hetkeksi pitkittäin, kolkutteli ihana naapuri ovella suuren omenalaatikollisen kanssa. Olin esittänyt toiveeni omenoista oikeassa paikassa, sillä oman puutarhan omenapuut ovat vasta päiväkoti-iässä.
Omppuja on nyt niin paljon, että hilloa saa keitellä useammin kuin kerran ja kokkailla piirakkaa jos toistakin. Pakkohan mun oli etsiä muutama hillopurkki ja laittaa kattilan alle virtaa.


Ihan perinteiseen kanelilla maustettuun omenahilloon lisäsin tällä kertaa limen mehua, josta tulikin mukavasti potkua makeaan herkkuun.

                                                               Noin 1,5 kg omppuja
                                                                      0,5 dl vettä
                                                                  500g hillosokeria
                                                                   tilkka vettä lisää
                                                                     1,5 tl kanelia
                                                                      limen mehu

Kuori ja pilko omenat kattilaan ilman siemenkotia. Lisää vettä ja hauduttele, kunnes omenat näyttävät pehmenevän. Soseuta omenat, lisää loput aineet ja sekoita. Anna kiehua miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia välillä sekoitellen. Purkita hetken jäähtynyt hillo kuumennettuihin puhtaisiin lasipurkkeihin. Jäähdytä ja säilytä hillot viileässä.




Nyt sitten Koivulassa nautitaan iltapalaa, jossa rouheisen sekaleivän päällä on hieman margariinia ja hieman enemmän herkullista omenahilloa.

                                                   Joko sinä olet keittänyt omenahilloa?
                        

     Omppujen määrästä johtuen saatetaan palata omena-astialle myös myöhemmin, terkuin Suska.

2 kommenttia:

  1. Onnea ,kirja on siis hyvällä mallilla :) Omppuherkkuja olis meilläkin, millon tuut päiväteelle ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tulen mielelläni. Katsotaan, mitä ensi viikko tuo tullessaan ja viestitellään.

      Poista